Paidanrumilus

Lipaston laatikon perältä löytyy melkoinen muotiluomus, jonka olemassaolon muistan aina sopivin väliajoin. Sentencedin bändipaidalla on sen verran tunnearvoa, ettei sitä ole raskinut vielä heittää pois, vaikka käyttöä tälle varsin, noh, kamalalle vaatekappaleelle ei kyllä kovin usein enää löydy. (Paitaa koristava levyn kansikuva on kyllä hieno, mutta nuoruusajoista viisastuneena on pakko todeta, että kamalaltahan tuollainen vähän liian lyhyillä hioilla ja leveällä helmalla varustettu paita on viisitoistakesäisen tytön päällä näyttänyt...)

Paita kuului aikoinaan yläasteen ihastukselleni ja hänelle paidan jäätyä pieneksi lunastin sen itselleni muutamalla eurolla. Paidan kaverina nähtiin tuolloin isot läjät ketjuja, niittivöitä ja mustaa kajaalia, voi niitä aikoja. Tyyli on vuosien varrella vähän muuttunut (vaikka musta onkin edelleen pääväri vaatekaapissa), mutta tämä paita ei enää muullon pääse päälle, kuin urheillessa lisäkerrokseksi. Paita palveleekin vallan mainiosti lenkkeillessä, joten en taida luopua siitä ihan vielä seuraavallakaan vaatekaapin raivauskerralla. Ja onhan se kyllä niin ihanan pehmeä ja nostalgiaa täynnä!